Monday, monday, monday

Viikko potkaistu käyntiin lievällä lihassäryllä (ihanaa!) ja hyvillä unilla (tuplasti ihanaa!). Eilisen jumppakimaran jälkeen kroppa tarvitsi lepoa. Nukkumatti tuli yhdeksältä ja unta riitti reilut kymmenen tuntia kun luennot eivät aamulla alkaneet ennen kymmentä. Olo on ollut tänään levännyt ja hyvä.

Olo on ollut niin hyvä, että tein punnerrushaasteen välitestin. Sain puskettua itsestäni 21 lankkupunnerrusta, joka meinaa sitä että nyt alkavan kolmannen treeniviikon ajan seuraan edelleen keskimmäistä saraketta. Way to go! Tarkoitus olisi punnertaa viikon ensimmäiset keskiviikkona ja torstaina. Huomenna olen aamusta iltaan koululla ja töissä. Vaikka eihän sitä tiedä jos olo onkin ahkera ja hyvä ja punnerran jo huomenna. Keskiviikkona kuitenkin viimeistään alkaa tämän viikon työ.

Tänään vietin vielä aikaa parissa jumpassa (-930kcal) ja olen syönyt fiksusti. Tavoite olla perjantaina siellä 62 kilon puolella on kirkkaana mielessä. Keskiviikkona mennään yhden kaverin luo testaamaan sen uutta kotiteatterisettiä, joten leffanamit kuuluu asiaan. Herkuttelun olen nyt suunnitellut etukäteen, jolloin se on sallittua, eikä siitä silloin tule morkkis. Koska irtsarit nyt vain kuuluu mun elämään, turha yrittää niitä demonisoida kun ei se onnistuisi koko loppuelämäksi kuitenkaan.

Näillä mennään! Suunnitelmissa olisi torstaina mennä lenkille. Juoksu tai kävely, ei sillä niin väliä kunhan menen. Oikein hyvää viikon alkua!

Sunnuntaitunnelmia

Aloitetaan vaikka perjantaiaamun punnituksella. Vaaka näytti tasalukua 63.0kg. Viikon ahmimisövereistä jäi siis kroppaan 700 grammaa. Ja harmittaahan se, ettei enää olla 62 kilon puolella. Mutta sellaista se on, heikosta kurista kärsii, nyt vaan takaisin töihin ja kohti normaalipainoa.

Perjantai oli hölmö päivä. Aamulla olin täynnä postiivisuutta. Taistelutahtoa ja suunnitelmia illan lenkistä tai jumpasta tai mistä vaan liikunnasta. Täynnä fiksuja ruokailusuunnitelmia ja "Yes, I can!" -henkeä. Sitten tapahtui jotain. Ensin peruttiin odottamani jumppa. Kun pääsin kotiin olin väsynyt, nälkäinen ja tästä combosta huonovointinen. Huimauksen ja huonon olon vuoksi makasin lattialla parikymmentä minuuttia ennen kuin saatoin alkaa laittaa syömistä - olo vain oli niin kamala etten pysynyt tolpillani. Matkapahoinvointi hyökkää joskus, tällä kertaa tuli aika hurjana. Hyi.

Lopulta en päässyt lenkille. Söin, söin, söin. Paistoin lettuja yhdeltätoista illalla. Kyllä. Että överiksihän se meni. Ja huolella.

Lauantaina velloin aamulla itsesäälillä sängyn pohjalla. Kunnes sisuunnuin ja juoksi salille ehtiäkseni jumppaan. Kahden tunnin ja kuudensadan miinusmerkkisen kalorin jälkeen olo oli parempi ja fiilis on taas sellainen ettei maailma loppunutkaan. Ensi viikolla tahdon olla 62 kilon puolella. Koska silloin olisi alle kaksi kiloa matkaa normaalipainoiseksi. Ja se on jonkin sorttinen virstanpylväs minulle se.

Vahvasta altoliikkeestä huolimatta punnerrushaaste elää ja voi hyvin. Suoritin juuri viikon kaksi viimeisen sarjan. Lopun maksimitoistoissa sain kaksikymmentäviisi (25!!) punnerrusta! Uskomatonta mutta totta. Olin Olen niin kovin ylpeä itsestäni. Ensi viikon alussa tarkoituksena suorittaa välitesti ja sitten jatkaa kolmannelle viikolle. Haaveilen myös yhdestä hölkkälenkistä ensi viikon aikana. Aikataulut näyttävät siltä, että päiväksi taitaa pudota nyt keskiviikko tai torstai ellei suuria muutoksia ilmene.

Nyt taidan hieman syödä välipalaksi rahkaa. Myöhemmin puuroa ennen sunnuntain tiukkaa jumpparupeamaa. Eläköön terve elämä!

Run Forrest, run!

Alamäestä järjettömään nousukiitoon. En tänään ehtinyt jumpalle kun oli rästihommia töiden jälkeen. Yllätin kuitenkin itseni ja punnerrushaasteen lisäksi lähdin vielä iltamyöhällä uhmaamaan sohjoisia katuja ja ottamaan pitkästä aikaa tuntumaa juoksulenkkiin! En tahtonut uskoa sitä itsekään, mutta todella! Siellä minä mennä jolkottelin sohjon seassa puolisen tuntia. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?!

Joskus ennen muinoin minä lenkkeilin. Ihan oikeasti kävin juoksemassa tunnin verran viidesti viikossa. Lenkkeily oli kuin huumetta. Se oli terapiaa. Se tuntui aivan mahtavalta. Sitten tuli muuttoa ja muuta elämänmuutosta ja... Se vain jäi. Taas olisi toiveissa etsiä se jonnekin hengästymisen alle hautautunut rakkaus lenkkeilyyn. Tarkoitus oli aloittaa sen kaivelu vasta lumien hieman sulettua, parin kuukauden päästä. Mutta tänään oli niin hyvä fiilis etten malttanut odottaa. Ja koska en kaatunut, en kompastunut enkä loukannut itseäni millään muullakaan tavalla, niin miksi ihmeessä olisin odottanut? Katsotaan milloin saan itseni seuraavan kerran hölkkäilemään.

Tänään koitin lenkkeilyä ensimmäistä kertaa sykemittarin kanssa. Yritin välillä katsella missä sykkeet huitelee. Aika pitkälti 170-180 oli. 180 on mittarin minulle asettama katto. Miten se on määritelty, en tiedä, mutta sen yli jos mennään niin alkaa näyttö vilkutella että pitäisi rauhoittaa. Välillä olikin pari pykälää yli syke, silloin koitin vähän hidastaa tahtia ja päästää sykkeen takaisin 170 puolelle. Käsittääkseni tuon tietyn sykerajan sisällä treenatessa keho polttaa rasvaa kaikista tehokkaimmin. Korjatkaa ihmiset hyvät, korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin. En ole kovin perehtynyt näihin juttuihin...

Tästä on hyvä jatkaa huomisaamun punnitukseen ja viikonloppua kohti! Viikonloppuna tiedossa jumppia ja hauskanpitoa ystävien kanssa. Ihanaa perjantaita kaikille!

Still alive!

Blogivälikuolema. Mutta täällä yhä ollaan, hengissä ja hieman vähemmän ahdistuneena kuin viikko sitten tähän aikaan.

Hermoloma vanhempien hoteissa koiran kanssa teki tehtävänsä. Pahimman sykerön sai taas jostain sisältään hieman löyhemmäksi ja hengitys kulkee paremmin. Olo on taas sellainen että pystyy piiskaamaan itseään ja keskittymään fiksuihin valintoihin elämäntapaosastolla.

Viime viikon perjantaina kävin säntillisesti vaa'alla, jos ei muuta niin tarkastamassa taas tunnesyöpöttelyn aiheuttamat vahingot. 63,8kg tuijotteli mua takaisin. Puolitoista kiloa on siis ängetty itseensä takaisin poppareita, suklaata, karkkia ja leipää. En tosin tarvinnut vaakaa kertomaan sitä minulle, sillä aiemmin hehkuttamani "hyvän olon indeksi" kyllä kertoi tämän minulle jo ennen vaakaa. Vaatteet kiristää päällä, olo on kömpelö, epämukava ja pöhöttynyt. Hyh. Toivoa sopii, että suurin osa painosta on nestettä jne, jolloin olo paranee piakkoin kun on taas lähdetty järkevälle linjalle.

Jos tahtoo tarkastella viikon ahmimista positiivisen kautta, niin kyllähän tähänkin pilveen saa haettua sen kuuluisan hopeareunuksen kun oikein pinnistää. Nyt on nimittäin tilanne se, että jokseenkin kaikki roska kaapeista on syöty pois. Ja kun eilen kävin kauppalistan kanssa ostoksilla, ei mukaan tarttunut mitään hölmöä. Kaapit on täynnä kaurapuuroa, marjoja, hedelmiä, avocadoa (NAM!), raejuustoa, rahkaa ja kevyttä mehukeittoa. Popparin siemenet jäivät kauppaan (niitä on mulla kotona yleensä aina) samoin näkkileipä, josta olen nyt havainnut ettei sen syöminen koskaan jää yhteen tai kahteen palaan. Jää himo, ja kohta huomaan syöneeni vähintään kuusi näkkäriä levitteen ja juuston kera. Parempi siis varmaan olla ostamatta sitä kaappiin lainkaan kiusaamaan.

Liikunnat on ollut olemattomissa, joinain päivinä ihan minimissä, viime viikon ajan. Punnerrushaastetta kuitenkin suoritin, kunnes loppuviikosta ihan rehellisesti unohdin(!) punnertaa viikon kolmannen sarjan, kun touhusin kaikkea muuta vanhempien luona. No, ei hätä tämän näköinen, otetaan tällä viikolla viikon kaksi harjoitteet uusiksi (ja tällä kertaa loppuun asti), ja katsotaan sitten seuraavalla viikolla sitä ohjelman välitestiä ja jatkotreenejä. Hyvää tekee punnertaa vähän lisää ennen välitestiä, kertaus on opintojen äiti ja muita latteuksia.

Ja nyt, hyvät ihmiset, minä lähden jumpalle ennen töihin kiiruhtamista. Koska eräs ystäväni on ilmoittanut tulevansa tänään jumppaan ja odottaa näkevänsä minut siellä. Sosiaalinen paine on paras motivaattori.

Täältä taas ponnistellaan! Loppuun kaunista kuvastoa silmän iloksi:

Kyllä, taas tämä, mutta kun se on minusta niin kaunis!

Täyttä vauhtia alamäkeen

Terveisiä vaan täältä alamäkiajojen kiihdytyskisasta. Henkisesti on taas ollut aallonpohjaa. Edes lauantain jumpat eivät saaneet mielialaa nousemaan ja tänään ollaankin sitten Hoitsun kanssa pohdiskeltu uusia keinoja hallita pahaa oloa ja ahdistusta. Katsotaan mihin suuntaan tämä viikko elämää vie.

Paha olo on aiheuttanut taas pakonomaista ylensyömistä. Leipää, popcornia, suklaata, karkkia... Ikään kuin vastaus löytyisi fyysisestä pahasta olosta, sokerista ja tunteesta että vatsalaukku repeää.

En uskalla tehdä tälle viikolle mitään kummempia lupauksia petrauksesta. Kaikki riippuu nyt siitä millaiseen kuntoon keräilen itseni ja pääni. Tämän syöksyn pysäyttäminen on nyt ehdottomasti etusijalla.

Mutta hei! Jotain hyvää sentään! Tein tänään iltaruuaksi lohisalaatin (opiskelijaelämän pientä luksusta) ja suoritin punnerrushaasteen viikon ekat rutistukset. Oli muuten rankkaa tänään. Ei meinannut päästä loppuun. Kauhunsekaisin tuntein odotan seuraavia treenipäiviä. Ylihuomenna uutta kierrosta, sen viimeisessä max-sarjassa pitää tehdä vähintään 13 punnerrusta. Tänään ei olisi onnistunut. Saas nähdä miten mun käy...

Viikonloppuna muuten suunnitelmissa lähteä vanhempien luona käymään. Uskoisin että meidän koiraneiti on ehkä juuri sitä terapiaa mitä nyt tarvitsen. Pitkiä lenkkejä vanhan rouvan kanssa, kyllä se siitä taas aurinko alkaa paistaa.

Parempaa viikon alkua teille muille, kyllä täältä taas jossain vaiheessa noustaan. Päivä kerrallaan!

Viikosta taas selvitty! Tällä viikolla selvisinkin mallikkaasti arjesta. Saatuani maanantain alamäen pysäytettyä ennen kiihdytysajoa, on loput neljä päivää mennyt ihan mukavasti suunnitelmien mukaan.

Tiistaina olin todella väsynyt. Ihmettelen vieläkin miksi, sillä olen viime aikoina nukkunut ihan säännöllisiä 7-8 tunnin yöunia. Väsymyksestä huolimatta pusersin itsestäni kuitenkin jumppakäynnin. Rankan lihaskuntotunnin jälkeen oli suunnitelmissa jäädä vielä aerobiselle tanssitunnille, mutta tässä kohtaa päätin kuunnella väsynyttä kehoani. Lähdin kotiin, kaikkeni antaneena ja aivan rättiväsyneenä. Päätös taisi olla ihan hyvä, nukahdin kahdeksan jälkeen sohvalle, ennen yhdeksää olin taju kankaalla sängyssä.

Entäs sitten punnerrushaaste? Sitä tuli puuhattua välipäivinä, kun en työaikatauluilta päässyt jumppaan. Hyvät uutiset haasteesta: nenäni ei ole lytyssä eivätkä alakertalaisten lamput ole pudonneet. En siis ole kertaakaan rysähtänyt suorilta käsilta lattialle. Lähellä on tosin käyty pariin otteeseen, ei siis mitenkään turhan helppoa tämä punnertaminen! Nyt ensimmäisellä viikolla olen ohjeita noudattaen punnertanut alle kymmenen punnerruksen sarjoja. Ilokseni sain huomata, että viikon kolmannen eli viimeisen treenin kohdalla viimeisessä sarjassa sain väännettyä viisitoista (15!!) punnerrusta. On siis ensimmäisen viikonkin aikana huimaa edistystä tapahtunut, sillä alkutestissä sain juuri ja juuri puserrettua kymmenen. Noista punnerruksista taas se viimeinen oli kyllä semmoista pusertamista että pääsin ylös ja alas ilman rysähdyksiä, mutta pääasiahan on että selvisin, eikös niin? Vilkaisin seuraavan viikon harjoitusohjelmaa, ja toistomäärät pyörivät 8-13 punnerruksen välillä. Uskon selviäväni niistä, ja mielenkiinnolla odotan millaiseen puristukseen kykenen toisen viikon lopulla. Sen jälkeen onkin tiedossa sitten välitestaus, jossa katsotaan monta punnerrusta nyt saa aikaan. Treeni jatkuu sitten välitestin tulosten mukaan.

Perjantaina oli aika sekä punnituksen että karkkipäivän. Olin luvannut itselleni irtsarisäkin illaksi, oli vaa'an lukema mikä tahansa. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä lukema oli ihan hyvä, suunnitelman mukaiset miinus puoli kiloa, kun vaaka näytti aamulla 62,3kg. Normaalipaino we're well on our way! Illalla vedinkin sitten leffan kanssa karkkiöverit, tänään on aika mennä pusertamaan jumpassa vähän hyvää oloa kehoon ja karkkikaloreita pois pois pois!

Mielialojen kanssa ollaan nyt vähän oltu reunalla. Eilen antauduin ihan suosiolla vähän ahdistuksen vietäväksi. Koetan nyt hallita oloa niin, että sallin pahan olon tulla, mutta olennaista on tänään lähteä salille ja liikkeelle, ettei paha olo jää päälle. Se onkin haastavaa, en tahdo lainkaan. Haluan maata peiton alla piilossa, kuunnella musiikkia ja syödä karkkia. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää että juuri tänään lähden jumppaan. Olisi kamalaa huomata kuukauden päästä, että olen taas ollut kuukauden verran sängyssä toimintakyvyttömänä. Maanantai alkaa Hoitsun tapaamisella, näistä fiiliksistä ja tästä, toivottavasti voitokkaasta, taistelusta lienee syytä hieman jutella.

Nyt äkkiä jumpalle valuttamaan mökötys hien mukana jumppasalin lattialle. Tasapainoista viikonloppua kaikille!

Haaste: 100 punnerrusta

Miranda heitti blogissaan ilmoille punnerrushaasteen. Koska olen aina ollut huono punnertamisessa enkä varsinaisesti siitä pidä, nappasin tietenkin heti kiinni. Kyseessä on siis 100 punnerrusta haaste, jonka suorittamalla pitäisi kuuden viikon treenin jälkeen pystyä tekemään sata (100!!) punnerrusta. Olen skeptinen. Kuten sanoin, olen kamalan huono punnertamaan ja tuo sata kuulostaa aivan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-l-t-ä määrältä! Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Punnertaahan voi kahdella tavalla, lankkupunnerruksia tai sitten helpotettua nk. "naisten" punnerruksia. Itse olen aina tehnyt jälkimmäisiä. Nyt päätin kuitenkin lähteä haasteeseen rankemman kautta, ja pyrin suorittamaan ohjelman ihan oikeilla lankuilla. Koska let's face it: jos pystyy tekemään kunnon punnerruksia, näyttää kymmenen kertaa enemmän badassiltä ;)

Aloitustestissä sain vaivoin väännettyä kymmenen punnerrusta. Viimeisen kohdalla irvistin ja en nyt ole ihan satavarma että meni puhtaasti loppuun asti... Tai.. Olen aika satavarma että ei mennyt. Kymmenellä punnerruksella kuitenkin osun tasoon kaksi, ja täytyykin alkaa sitten punnertamaan sen tason ohjelman mukaisesti seuraavat kuusi viikkoa. Treeniä tulee tehdä kolmesti viikossa ja ajatuksenani on pyrkiä suorittamaan harjoitteet sellaisina päivinä kun en pääse jumppaamaan muuten (tällä viikolla ke, to, pe).

Haasteeseen saa tarttua muutkin! Jos sen nappaat täältä, olisi mukavaa jos jättäisit jälkesi kommenttiboksiin niin voin tulla kurkkimaan edistymistä :)

Hyvä treeni, parempi mieli

Päästyäni kotiin katsoin peiliin ja sanoin kuvalle ääneen: "God job girl!". Olen mielestäni pienen selkään taputuksen ansainnut. Menin, tsemppasin, hikoilin. -1170kcal. Eikä siinä mitään, mutta se ahdistus ja paha olo mikä oli tuloillaan, valui hikipisaroiden mukana pois minusta. Kyllä Hoitsu olisi nyt ylpeä!

Onnistuminen omalla kohdallani löytyykin siitä oivalluksesta, että voin itse vaikuttaa oman mieleni vointiin. Tänään toteutin oivallusta käytännössä. Syöminen on ensimmäinen oire tulevasta ahdistuksesta. Normaalitilanteessa olisin tällaisen päivän jälkeen hautautunut iltapäivästä jo sänkyyn, ottanut pari unilääkettä ja nukkunut aamuun asti, ahdistusta pakoon. Tänään päätin olla vahva ja nousta ylös. Nousin, lähdin jumppaan, ja nyt on olo taas paljon parempi. Sain siis itseni vahvana torjumaan ahdistus-mörön, ennen kuin se puski päälle koko painollaan. Ja juuri tässä on hyvän oloni, henkisen ja fyysisen terveyteni salaisuus. Vielä kun opin sitä käyttämään, tulee elämästä kovasti helpompaa.

Tällaisen päivän jälkeen voi hyvillä mielin käydä suihkussa, syödä kevyen iltapalan ja käydä ajoissa nukkumaan. Huomenna uusi päivä täynnä hyvää energiaa. Kyllä tästä riittää vielä toisellekin päivälle, niin ei mene huomenna sitten alkupäivä samoin kuin tänään, vaan mallikkaasti aamusta koululle, koululta jumppaan ja siitä vielä iltaa kohti!

Soutaa, huopaa

Olen tässä näppärästi tasapainottanut perjantain vaakalukemia aloittamalla uuden viikon ahmimalla. Koko maanantain. Tähän asti. Leipää, popcornia, jugurttia, mansikkakeittoa, suolatikkuja... you name it, I ate it. Mieli on tällä hetkellä maassa – tällainen kotona makaaminen ja ruuan suuhun tunkeminen ei tee mielellekään hyvää. Nyt lähden vetämään vahinkoa takaisin ja pyrin kolmen tunnin jumppasuoraan. Illan korjausliikeohjelmassa zumbaa, jumppapalloilua ja pilatesta.

Hyvän olon indeksi

Lyhyt postaus aamun painosta.

Eilen pohdiskelin viikon kulumista ja tulin siihen tulokseen, että vaikka söin kerran roskaruokaa ja olen ehtinyt liikkumaan hieman turhan vähän, niin viikko on sujunut tasapainoisesti. Olo on ollut hyvä. Ei turvota, ei ole kummemmin nälkä (pari kertaa päässyt yllättämään kun ei töissä ehtinyt tauolle ihan vatsan aikataulun mukaan) ja fiksut valinnat ja kaloriseuranta on sujunut vailla ponnisteluja.

Koska olo on ollut oikein hyvä, ei tämän aamun vaakaluku saanut mielessäni etukäteen mitään kummempaa painoarvoa. Tahdoin vaa'alle nousta pysyäkseni kartalla, mutta vaikka se olisikin hieman  koholla edelleen, ei se aiheuttaisi mitään pahaa mieltä.

Vaan niin se on, että kyllä hyvä olo jotain kertoo. Jos on hyvä olo on myös syöminen kunnossa ja keho tasapainossa  – kuten mielikin. Tänään vaa'an luku oli siis 62,7kg! Kyllä hieman nauratti ääneen. Siirtelin taas vaakaa lautalattiallani paikasta toiseen. Pari kertaa se näytti jopa muutaman sata grammaa vähemmän, mutta tuo näytti nyt olevan se enemmän ääniä saanut luku joten sen uskon olevan lähempänä totuutta.

Tästä on hyvä jatkaa! Tänään taas fiksua ruokailua. Päivä menee koululla ja töissä. Huomenna koitetaan taas tsemppailla tuplajumpat. Iloista viikonloppua kaikille!

Syömisen psykologiaa

Olen tässä viime päivinä pohdiskellut suhtautumistani syömiseen. Miksi muiden syödessä hampurilaisateriaa minunkin täytyy? Miksi en voi jättää syömättä vaikkei tekisi mieli? Miksi muiden - myös läheisten ystävien - katseet ruokailutilanteessa ahdistavat? Miksi en voi sanoa ääneen yrittäväni laihduttaa?

Aiemmilla kerroilla pyrkiessäni eroon ylimääräisistä kiloista, olen tehnyt sen typerällä syömättömyys-kuurilla. Kaupassa käynti ja ruokailu ovat kamalan hankalia tehtäviä. Kaikki ruoka on kuin irvistelevä vihollinen. Lopputulos? Ahmiminen hyvin pian aloittamisen jälkeen.

Tällä kertaa olen aivan toisella raiteella. Pyrin järkevään ja johdonmukaiseen ruokailuun. Pyrin - kuten ohjeissa sanotaan - muuttamaan elämäntapojani. Tarkoitus ei ole viikossa laihtua paljon. Tarkoitus on olla tasapainoinen nuori aikuinen. Myös vuoden päästä. Tämä painon pudottaminen on vain osa projektia, joka sisältää myös säännöllisiä tapaamisia psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

Olen viimeksi eilen huomannut itsessäni erään hölmön seikan. Ollessani seurassa, minun on syötävä kuten muutkin. Jos muut syövät hampurilaisateriat, minunkin on. En uskalla kertoa tuttavilleni pyrkiväni laihtumaan. Miksi? En meinaa kehtaa sanoa... Syynä on, että läskit laihduttaa. Jos siis syönkin salaatin, myönnän laihduttavani ja kerron heille olevani läski. Ja jos he tietävät, että ajattelen olevani läski, vahvistan heidän havaintonsa. Pullukka tietää olevansa pullukka eikä ole siihen tyytyväinen. Jostain syystä mielestäni on siis parempi olla pullukka joka on pulleuteensa tyytyväinen, kuin pullukka joka yrittää muuttaa asiaa.

Hölmöä. Ja nyt kun olen päässäni käsitellyt tämän asian niin, että kykenen sen näin muodostamaan lauseiksi, täytyy ottaa asia puheeksi myös terapiassa. Tämä lienee ajatusmalli, jonka muuttamiseksi täytyy vähän tietoisesti työskennellä. Uskon, että Hoitsu pystyy antamaan minulle eväitä muutokseen. On minulla ajatus, mistä tällainen hölmö ajatusmalli saattaa osin juontaa juurensakin, mutta ei nyt mennä niin syvälle muistelmiin.

Tämän lisäksi olen niitä, jotka ahdistuvat ihmisten katseista ruokailutilanteissa. Ahdistun katseista helposti muutenkin, mutta varsinkin syödessä se korostuu. Tuntuu että he (katselijat) tuomitsevat jokaisen suupalan. Pullukan ei kuulu tunkea tuota naamaansa. Pullukan kuuluu olla syömättä ja hoikistua. Eikö se tajua olevansa ylipainoinen? Kun oikein keskityn olemaan järkevä, ymmärrän että tuskin kovin moni noin ajattelee. Jos kukaan. Mutta mieli on hassu kapistus. Se touhuilee välillä aivan omiaan.

Pöhköstä ajatusmaailmasta huolimatta olen onnistunut olemaan jokseenkin tasapainoinen tällä viikolla. Lauantaina alkoi korjausliike viikon sekoilun jälkeen ja se on pitänyt hyvin. Lukuunottamatta eilisiä hampurilaisateria-mässäyksiä juurikin edellä kuvailluista syistä. Jumppaa olisi saanut olla enemmän, mutta aikataulu (kaksitoistatuntiset koulu + työ -päivät) on kyllä ollut sellainen, ettei se oikein mahtunut kalenteriin. Elämä on. Tähän täytyy vain sopeutua. Tänään pääsin kuitenkin jumpalle ja lauantaina tarkoitus taas urheilla. Eilisen jumppahan kaatui tosiaan sitten siihen, että olin katsonut väärää viikkoa kalenterista ja unohdin että mun piti päivystää eräässä tapahtumassa koko ilta. Sunnuntaille toivon vähän lauhempaa keliä (varmaan saan joo...) ettei olisi niin suurta kynnystä reippailla kävelylenkki ulkona. Saas nähdä kuin käy!

Liikunta siis niin ja näin. Ruokailu oikein mallikasta: viimeisen kuuden päivän sisällä vain yksi lipsahdus. Huomenna vähän punnitusta, katsotaan mikä on tilanne överiviikon jälkeen!