Moi

Blogi-innostukselle käy aina niin kuin muillekin innostuksille. Se kalpenee ja katoaa. Kiire imaisee sen sisäänsä ja sulattaa pois. Niinpä olen taas ollut pitkään hiljaa.

Osan ajasta olen läskeillyt. Ahminut. Laiskotellut. Lihonut.
Osan taas olen tsempannut. Merkannut syömisiä, ollut tarkkana. Liikkunut. Treenannut. Laihtunut.

Kävin taas siellä alimmassa painossa, 62,3kg. Nyt olen taas lipsunut ja paino on noussut puolitoista kiloa. Täytyy vähän taas skarpata. Koska kun osuin takaisin tuonne kuuteenkahteen, päätin etten perkele päästä sitä enää takaisin kuuteenkuuteen, kuten viimeksi kävi.

Mielialat on muuten pysyneet kurissa. Pääosin ainakin. Toisinaan tekee mieli sanoa että olen jopa oikeasti matkalla vähän parempaan elämään ja tietynlaiseen tervehtymiseen pääni sisällä. Olen terapiassa saanut työkaluja elämäni ja mielialojeni hallitsemiseen. Olen oppinut, ettei kukaan voi tuoda minulle onnea, eikä kukaan voi deletoida menneisyyttä ja sen mörköjä. Vain minä voin opetella hyväksymään menneisyyden osana elämää ja työllä oppia hallitsemaan sen osuutta nykyisyydessä. Menneisyyden ei tarvitse määrittää nykyistä minääni. Ekaa kertaa tänä syksynä olen tajunnut, että kukaan muu kuin minä, ei voi minua pelastaa. On pakko ottaa itse vastuu omasta elämästä, olemisesta ja olosta. Olen opetellut keinoja taiteilla reunalla voitokkaasti, etten putoisi. Ainakaan niin syvälle. Toistaiseksi olen hävinnyt pari erää, mutta koko matsissa olen voiton puolella.

Tämä ei ole mielialablogi, tai ainakaan sen ei ole tarkoitus olla, mutta mielialat vaikuttavat myös fyysiseen hyvinvointiin ja laihtumiseen. Olen tunnesyöppö, joka hakee ruuasta hyvää oloa, turvaa ja läheisyyttä. Ahmin ja kadotan suhteellisuudentajun kun olen oikein ahdistunut. Siksi se on olennaista myös painonpudotuksen kannalta.

Takaisin fyysiseen olemiseen. Pikkujoulukausi on hoikistumisen uhka. En ole kohtuullisuudessa mikään ansioitunut. Se on usein joko kaikki tai ei mitään. Siksi on haaste, jos yhteen viikkoon osuu jopa kahdet pikkujoulut. Aina samat valinnat: juonko alkoholia, annanko pikkusormen pipareille? Piparinsyönti ei jää koskaan yhteen, alkoholinkin kanssa lähtee helposti lapasesta. On tosin paljon helpompaa olla kokonaan juomatta, kuin olla syömättä niitä pipareita. Olen enemmän sokerinarkki kuin alkoholisti.

Tämän viikon missio? Päästä takaisin salille. Tai edes lenkille. Jonnekin. Harrastamaan jotain liikuntaa. Nyt on taas nimittäin maattu tarpeeksi. Homma ei edisty näin. Tulee vain lisää takapakkia.

En lupaa palata blogosfääriin. Tämä postaus ei tarkoita, että taas ryhdistäytyisin. En ole varma, että pystyisin lunastamaan moista lupausta. Mutta avaan oven ja jätän sen taas rakosalleen. Ehkä olen täällä pian, ehkä menee taas pari kuukautta. Tuulta päin ja tihkusateeseen!

Kaikkensa antanut

Viikko on alkanut töyssyillä. Ja alaspäin vetävien suunpielien ja kurtistuvien kulmien takana olen yrittänyt kovasti osata hakea hyvää mieltä kuntosalilta lähikaupan jätskihyllyn sijaan.Toistaiseksi olen onnistunut. Vaikka mieli ei ehkä olekaan parantunut koko loppupäiväksi, on ainakin treenin ajan ollut hyvä olo. Treenatessa ei ehdi miettiä muuta kuin tempoa, kyykkäystä, purra huulta ja tsempata itseään jaksamaan vielä kymmenen sekuntia. Mikä parasta? Illalla ei ole morkkista, toisin kuin sen jätskipurkin jälkeen olisi.

Miten paha mieli on tällä viikolla vaikuttanut treeneihin? Olen antanut kaikkeni, ihan todella. Olen tehnyt kovemmin töitä kuin muina päivinä. Olen puskenut itseäni eteenpäin ja päättänyt, että jos kaikki muu meneekin nyt vähän persiilleen, treeniin panostetaan viikon kaikki onnistumiset. Se on toistaiseksi kannattanut. Jatketaan harjoituksia.

Asenne kohdillaan

Uusi viikko, vanhat kujeet. Viime viikolla oloa piinannut turvotus tuntui viikonlopun aikana kadonneen ja fiilikset oli paremmat, peukkua sille. Ehdin myös käydä liikkumassa ja tuskailla punnerrusten kanssa kun voimat loppui kesken. Miten se on tulkittava? Tietenkin niin että tais olla edellisenä päivänä hiton hyvä treeni, kun vieläkin oli kroppa toipumistilassa!

Tällä viikolla liikkuminen tulee olemaan haaste, kun työvuoroja on hieman enemmän ja sosiaalisessa kalenterissakin on pari merkintää. Nyt tarvitaan vähän tahtotilaa ja yritystä, ettei mene laiskottelun puolelle. Yhdelle päivälle olen suunnitellut salikäynnin, jossa jumppien sijaan kokeillaan vähän treeniä juoksumatolla ja kenties jotain pientä lihaskunto-osuutta. Tämä siis ihan aikataulujen pakottamana, koska en silloin vain ehdi yhteenkään jumppaan. Välipäiviä tulee tällä viikolla kaksi, ja ne osuvat ikävästi peräkkäin. Mutta sellaista se joskus on, ei mahda mitään. Toisaalta välipäivätkään eivät ole niin kamalan paha asia, jos tämänhetkinen mielentila säilyy: minä en nimittäin malta odottaa tämän illan treeniä!

Joku saattaa ehkä muistaa, että maanantait ovat olleet yleensä mun vaakapäiviä. Nyt en ole kuitenkaan uskaltanut vaa'alle nousta, koska motivaatio on ollut niin hyvä ilmankin. Pelkään (ja minusta todella tuntuu), että luku ei ole hievahtanut, enkä tahdo turhaan itseäni masentaa. Sen sijaan menen salille paitsi tänään, myös huomenna, enkä syö herkkuja. Kyllä se paino jossain vaiheessa taas lähtee seuraamaan. Mitä sitä turhaan aloittaa viikkoa ahdistumalla numeroista, jos metodit on kuitenkin kohdallaan ja suunta oikea asenteen ja kurin kanssa?

Nyt treenikassi kuntoon ja vielä hetki töitä. Hymy naamalla eteenpäin!

Pyöreä ooomeena...

Miksi mun kroppa ei vaan toimi?

Viimeisen melkein viikon on nyt ollut lähes joka päivä aivan kamalan turvonnut ja epämukava olo. Enkä ole mielestäni syömisilläni semmoista ansainnut! Mistä kiikastaa? Vatsa on turvonnut ja kuplii. Vaatteet kiristää. Oleminen ahdistaa. En ole langennut herkkuihin. En ole ahminut. En ole yhtään mitään. Olen syönyt mielestäni ihan fiksusti perusruokia. Olen liikkunut säännöllisesti. Silti tekisi mieli pukeutua lakanaan, ettei puristaisi ja kinnaisi joka paikasta.

Todella epämotivoivaa, että fiksusti syöden on samanlainen olo kuin jos vetäisi pussin karkkia päivässä. Onko kukaan muu kohdannut tällaista ongelmaa? Miten mä voin päästä tästä pulmasta eroon? Auttakaa nyt joku! Ihan hanurista tämmönen.

Satuta sitä!

...nimittäin sitä mielikuvitustyyppiä, joka seisoo edessäsi Combat-tunnilla. Olen siis löytänyt mielikuvituksen hyödyn treenatessa. Kun eteensä kuvittelee vastustajan, tulee lyönteihin kummasti pontta ja potkuihin meininkiä. Jotenkin se liike lähtee napakammin. Voima tulee koko kehosta. Iskut ovat terävämpiä. Hiki virtaa hieman kovemmin.

En missään nimessä ole väkivallan kannattaja, mutta täytyy myöntää että pään sisällä on noilla tunneilla leffamaiset tappelukohtaukset menossa. Siinä vastustajaa ei säälitä ja polvi saa osua täysiä tyypin nenään. Enkä koe siinä mitään pahaa. Stressi haihtuu ja salista kävelee ulos entistä seesteisempi ja hymyilevä tyyppi. Mieliala pysyy muutenkin tällä hetkellä aika hyvin kurissa. Milloin en mätki tunnilla mielessäni jotain ärsyttävää tyyppiä, mätkin mun masennusta, jolle olen jo vuosia sitten antanut ihan fyysisen hahmon. Ja se tyyppi, oijoi, se tyyppi on saanut kuluneen parin viikon aikana niin kovaa turpaan ja niin useasti, että millonkohan se tajuais luovuttaa? Saan todellisia voiton ja onnistumisen tunteita siitä, kun olen nyrkkeillyt ja potkinut masennukseni yhden tunnin aikana maanrakoon niin, että on helppo hengittää. Tästä on pidettävä kiinni mahdollisimman pitkälle. Vaikka syksy, kiire, stressi ja ahdistus ovat kaikki ihan nurkan takana.

Kiukku ja aggressiot on hyvä purkaa siellä, missä niillä ei satuta ketään oikeasti. Ja kavereidenkin uskon arvostavan seuraani enemmän kun en tiuski ja kiukuttele koko ajan. Tällä mennään eteenpäin.

Toimii!

Niin se taas vierähti viikko ilman, että ehti edes ajatella kirjoittelua saatika muiden blogien lukua. Onneksi sunnuntai-iltana pystyy usein ottamaan sen hetken itselleen, että käy läpi lukulistan ja naputtelee vähän itsekin kuulumisia.

Viime viikko meni sekä liikunnan että ruokailun kannalta oikein mallikkaasti. Kun on kiireinen, ei ehdi syödä hölmösti ja herkutella. Nyt on ollut sellaista juoksua paikasta toiseen, että syömisten on ollut pakko olla fiksuja ja välipalojen sellaisia, millä oikeasti jaksaa. Viikon pelastajana ovatkin olleet Rainbown pähkinäpatukat ja Eloveenan välipalajuomat.

 

 Sen kummemmin mainostamatta voin sanoa että omalla kohdallani toimii.

Koska syöminen on mennyt putkeen ja treenaamassakin on käyty, on olo ollut niin pirun hyvä, että sama linja on syytä pitää alkavalla viikollakin! Ei ole juurikaan turvottanut, itsetunto on ollut ihan kohdillaan ja välillä on jopa ihan kokenut olevansa nätti ja näyttävänsä oikeastaan ihan hyvältä. Hyvältä siinä mielessä, että tiedostaa mitä vaaditaan, mutta nykyisessä ihossakin voi elää ilman että tarvitsee koko ajan häpeillä ja tuntea olevansa valas. Tekee arjesta kummasti mukavampaa.

Ensi viikon haasteina on pitkät työpäivät ja opinnot. Pari lempijumppaa jää välistä, mutta muita odotetaan sitäkin innokkaammin. Koitetaan pitää hyvä puhina päällä, jotta ensi sunnuntainakin voisi hymyillä tyytyväisenä.

Aikataulutreeniä

Hemmetti! Eihän tää ehdi bloggaamaan jos se yrittää selviytyä töistä ja pian koulusta sekä liikunnasta! Pirullista.

Tässä on nyt testailtu syksyn aikataulutusta käytännössä. Se on niin kovin helppoa piirtää kalenteriin aikaslotteja milloin millekin aktiviteetille, mutta se, ehtiikö kaiken sen tehdä oikeasti onkin sitten ihan toinen juttu. Ilokseni voin sanoa, että toistaiseksi mun aikataulut on osoittautuneet jokseenkin realistisiksi, ja homma saattaa hitto vie oikeasti toimia! Ainut miinus hommassa on se, että bloggaamiselle ei ole ihan niin paljon aikaa kun tahtoisin. Mutta kaikkea ei voi saada, ja parempi se on olla siellä salilla kuitenkin. Eihän mulla olisi muuten edes mitään blogattavaa!

Liikuntavalinnat menevät tällä hetkellä fiilis edellä. Harrastan kaikkea hauskaa, missä lentää hiki. Tiedän, että myöhemmin lienee aiheellista ottaa mukaan myös enemmän lihaskuntotreeniä, pump-tuntia tai vastaavaa, mutta toistaiseksi keskityn siihen, että mulla on vaan palo mennä sinne salille. Tällä hetkellä sen innon saa aikaan lähinnä aerobiset tehotunnit, joiden aikana paita hikoaa kauttaaltaan läpimäräksi ja suolavesi valuu silmiin niin että meinaa v*tuttaa. Nyt on ollut jumpissa sellainen olo, että oikein tuntee kuinka läski sulaa. Eihän se niin nopeasti käy, mutta kyllä nyt jotain luulis tapahtuvan tällä touhottamisella. Puhumattakaan siitä, että niin kauan kun mulla on salilla kivaa, sinne tulee mentyä. Ja ainoastaan menemällä, voi tästä yrittää tehdä tavan. Ja ainoastaan tapa saa aikaan jotain tuloksia.

Niin ja hei, nyt alkavalla viikolla koitetaan panostaa tohon syömiseenkin vähän paremmin. Vähitellen koko paletti kuntoon.

Niin ne väittää... Saas nähdä kuin käy :D

You're doing it right!

Kaksi steppituntia takana enkä ole toistaiseksi murtanut nenääni saatika vuotanut verta mistään kohtaa. Kompuroinut olen toki, mutta jotenkin välttänyt totaalisen kaatumisen: voitto!

Mistä tiedän, että eilinen treeni meni hyvin? Ensimmäisen puolikkaan kohdalla tuntui että joko oksennan tai pyörryn. Hiki virtasi. Enpä ainakaan lintsannut! Mietiskelin alla olevaa lausetta treenin aikana ja koitin parhaani mukaan jatkaa yhtä täysiä.

Ruokailun suhteen on ollut muutamia repsahduksia. Kun päästää itsensä liian väsyneeksi ja nälkäiseksi ja kasaa päälle vielä huonon päivän on alamäki ihan taattu. Helppo lohtu kaikkiin ongelmiin tuntuu löytyvän suklaasta ja vehnäleivästä, vaikka oikeasti rakentavampi ratkaisu olisi tietysti syödä jotain fiksua ja käydä nukkumaan. Pöh. En nyt kuitenkaan ole itseäni kauheasti ruoskinut lipsahduksista, vaan pikemminkin taputtanut olalle kun olen silti mennyt salille ja tehnyt ja jumpannut sen sijaan että jäisin kotiin mököttämään. Asia kerrallaan kuntoon.

Eilisen treenin jälkeen katsoin muuten peiliin (ja vilkasin kyllä pari kertaa treenin aikanakin).

Peili-asteikolla hyvä treeni – en todellakaan ollut söpö yhtään millään asteikolla.

Oi lämpöä!

Olen löytänyt uuden lempipaikkani maan päällä: hotjooga-sali. Oi ihanuutta! Tulkoon syksy, pimeä ja kylmä! Sinne voi paeta piiskaavaa sadetta ja jäätävää räntää.

Joogaharjoitus itsessään oli erilaista liikuntaa kuin minkä normaalisti miellän liikunnaksi. Mielestäni liikkuessa kuuluu hengästyä ja tulla vähän paha olo kun sykkeet on pilvissä. Joogasalissa hiki kyllä virtasi, muttei tiennyt virtasiko se liikunnan vai lämpölamppujen vuoksi. Sykkeet nousivat vain pari kertaa ja silloinkin vähän, ja hengittely oli jotain aivan muuta kuin pinnallista puuskutusta. Veikkaan kuitenkin, että kun syksy pääsee pidemmälle, opiskelu- ja työstressi saa pään hajoilemaan ja pelkkä oleminen on vaikeaa, on joogasali ja nuo rauhalliset harjoitteet paikallaan. Ja se lämpö. Mainitsinko jo että oli taivaallisen lämmintä?

Huomenna lämpimän joogasalin sijaan on vuorossa sitä kuvailemaani "normiliikuntaa" step-tunnin muodossa. Ja se on kuulkaa meikäläiselle extreme-urhelua se. Sykkeet nousee paitsi pompuista, myös silkasta kauhusta, kun näin kömpelön olennon laittaa loikkimaan jonkun hemmetin laudan yli ja ympäri. Hittolainen. Mutta koska kaveri on kehunut tuntia erittäin tehokkaaksi, on mentävä kokeilemaan. Kompuroinnin ja nenänmurtamisenkin uhalla. Saas nähdä kuin mun käy.

F*uck the numbers!

Kas vain! Olen jopa saanut itseni salille! Jumppaan siis. Saliohjelman pääsen käymään läpi vasta ensi viikolla.

On hikoiltu ja haettu taas repsahtanutta kuntoa takaisin. Välillä meinaa sydän hakata itsensä rinnan läpi jumppasalin lattialle ja välillä taas tulee vaan vähän huono olo. Toisinaan ihan vaan hikoilen niin että tunnen muuttuvani vähitellen rusinaksi. Ei, en osaa aloittaa sillä tavalla himmaillen.

Se minkä olen malttanut kuitenkin tehdä, on sykemittarin jättäminen kotiin. Minähän olen aikamoinen numerokyttä ja tykkään tilastoida tekemisiäni taulukkoon jos jonkinmoiseen. Liikuntasuoritus ei kirjoissani usein paina mitään, jos en tiedä tarkalleen paljon poltin kaloreita. Nyt olen kuitenkin pyrkinyt jättämään numeroiden kyttäämisen vähemmälle, ja pyrin lähestymään aihetta hyvän olon kulmasta. Ei siis ole väliä, paljonko jumppatunti poltti kaloreita tai montako kaloria illallislautaseni sisälsi. Sillä on väliä, minkälainen on olotila. Hikoilinko tunnilla? Nousiko sykkeet? Tunnenko liikkuneeni? Tuliko syödessä ähky? Annoinko tänäänkin periksi vihlovalle makeahampaalleni?

Tavoitteenani on oppia kuuntelemaan kehoani ja sen minulle välittämiäni viestejä. En tahdo sykemittarin kertovan minulle, että on ok syödä kun on kulutettu niin ja niin paljon. Tahdon kehoni kertovan minulle että nyt on nälkä ja nyt on täysi. Ja tahdon oppia kuuntelemaan.

Comeback à la Spice Girls

Aletaan kaivaa blogia ja itseä naftaliinista. Kesä ja haihattelut on ohi, jos vaikka ottais uuden kierroksen tällä kuntoilu-/laihdutusakselilla.

Otsikko viittaa siihen, että käytössä on samat vanhat (yksinkertaiset) metodit: syömisten tarkkailua ja liikuntaa. Ainut mikä on muuttunut on ikä.

Olette, rakkaat lukijat, nyt päässeet todistamaan juuri aidoimmillaan sitä, mistä minun iänikuisissa laihdutusyrityksissä on kysymys. Intoa puhkuen jaksan toisinaan suhteellisen pitkäänkin, ennen kuin luovutan ja jään makaamaan. Sitten muutaman kuukauden jälkeen sisuunnun, kiristävät vaatteet alkaa ottaa päähän ja raahaudun takaisin salille. Tässä vaiheessa olen aina ehtinyt lihoa takaisin ne pudotetut muutama kiloa ja aloitan alusta. Näin se on aina mennyt ja näin se meni taas. Siispä: leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Opiskelut alkavat pian ja olen taas siirtynyt opiskelukaupunkiin. Olen käynyt läpi syksyn tulevan aikataulun koululla ja mätsännyt jumppalukkarit omaan kalenteriin. Kyllä minä syksyllä jumppiin ehdin, kunhan on kuria mennä aina kun vaan on sopiva rako. Oman salin tarjonnan lisäksi lähelleni avautui uusi joogastudio, missä on tarjolla myös hot-joogaa. Koska olen jo pitkään tahtonut kokeilla lajia, ilmoittauduin kurssille ja lähden sinne karkottamaan tulevan syksyn kylmää. Sitä odotan oikein innolla! Tällä viikolla on ensimmäinen tunti, raportoin sitten miltä tuntui. Joogan lisäksi paletille avataan saliharjoittelu, kun päätin lisätä salikorttiini myös sen kuntosalin jumppien lisäksi. Nyt odotan saavani saliohjelman käteen, jonka jälkeen edes jumppa-aikataulut eivät ole kelpo tekosyy liikkumattomuudelle.

Kuten näkyy, yritän tässä nyt saada tarjonnan kuntoon, ettei ole niin helppo sanoa etten millään ehdi ja jäädä sitten taas liikkumattomaksi möykyksi.

Kesällä en muuten käynyt vaa'alla, mutta tiesin heti kun olin osunu taas 66kg:n painoon. Oloni oli nimittäin aivan älyttömän epämukava ihan koko ajan. Vaatteet puristi, vatsa pömpötti, oli vain vaikea olla. Sitten jossain välissä kävin vaa'alla, vain tarkistaakseni epäilyt ja jep, 66,6 se näytti. Nyt on ensipöhötys laskeutunut ja se ahdistavin kilo lähtenyt pois niin että on vähän parempi meininki. Tästä täytyy sitten ihan tosissaan työskennellä taas alaspäin. Mut hei, keväällä pääsin jo 62,5 kiloon, joten ei se mahdotonta ole todellakaan!

Loppuun kuvastoa, ennen kuin lähdetään liikkeelle uuteen päivään.

Nälkäpäivä

En mene ostamaan suklaata, en mene ostamaan suklaata, en mene ostamaan suklaata, en mene ostamaan suklaata...

Tänään on ollut k-o-k-o ajan nälkä ja nyt on kamala herkkuhimo. Ei hyvä.

Päivä on ollut aivan uskomattoman kaunis ja vietin vajaa kolme tuntia ulkona liikkeellä, kun ensin tein pienen kävelylenkin ja sitten vielä pyöräilin reilut pari tuntia. Kotiin tultua oli aivan hirveä nälkä (omppu ois ollu fiksu olla mukana...) ja siitä jäi sitten nälän tunne päälle. Milläköhän sitä sais kerrottua kropalle että on tässä kuule nyt jo syöty välipalaa, hedelmiä ja ihan kunnon ateriakin?! Ei tunnu menevän jakeluun. Taidan lähteä uudestaan kävelylle, jos vaikka aivotkin unohtaisi tämän humputuksen.

Haetaan tositarkoituksella: lenkkeilijä sisältäni

Edelleen se kadotettu lenkkeilystä nauttiva ihminen haussa. Tällä viikolla takana neljä, pääasiassa puolen tunnin, hölkkälenkkiä.

• Ensimmäinen lenkki oli tunnin rutistus ja jo alkumatkasta kunto vain loppui kesken! Masentavaa. Yritin sitten edes jotenkin juosta biisin tai pari ja kävellä välissä biisin verran. Onneksi edes venytin sitten lenkin pituutta niin että kulutus oli kuitenkin ok.
• Toinen lenkki oli noin puoli tuntia. Apualäähpuuheijaksa! Ei yhtään sen miellyttävämpi kokemus kun tuo ensimmäinenkään. Kaiken lisäksi penikat olivat ensimmäisestä lenkistä kipeät, ja ajoittain piti hölkätä ja kävellä kivun läpi. Inhottavaa.
• Kolmannella lenkillä penikat ilmoittelivat itsestään edelleen, mutta... MUTTA! Hölkkä tuntui helpommalta kuin kahdella ekalla kerralla! Innostuin fiiliksestä niin, että venytin pituutta hieman ja vaikka ajallisesti mentiin puolessa tunnissa, niin reittivalinnalla matka venyi. Illalla mielettömän hyvät tunnelmat ja muistin keskittyä niiden penikoidenkin venyttelyyn.
• Tänään kävin sitten viikon neljännellä hölkällä. Eilen pidin kelien vuoksi välipäivää, venyttelin vähän noita jalkoja ja tänään oli sitten jo kipukin vähän höllännyt. Ja ohhoh, sehän sujui tänäänkin ihan kivasti! Jaksoin juosta PALJON enemmän kuin viikon ensimmäisillä, enkä tuntenut kuolevani ennen kuin vasta viimeisessä ylämäessä, kun sykkeet nousivat aika hurjiin lukemiin.

Nyt alkaa olla uskoa, että se ilokin vielä löytyy sieltä jostain. Täytyy nyt vain sinnikkäästi käydä hölkkäämässä – kun homma helpottuu, tulee hauskuus mukaan kuvioihin. Ja venyttely, muista jumankauta se venyttely! Penikat alkaa tuntua jo ihan hyviltä, pohkeissa on vähän hiipivää jumia havaittavissa.

Nyt on ratsasteltu aallon harjalla motivaation suhteen. Itsekuri on ollut aika rautaa tämän viikon ja lautasella on nähty paljon kasviksia (vihreä parsa on sesongissa!<3) ja viikon ykkösherkku on rahka-marja-smoothie. Pitää myös nälkää hyvin ja on aamupalalla oiva vaihtoehto aamuina, jolloin tuo iänikuinen kaurapuuro ei inspaa sitten yhtään.

Tänään tein puolen tunnin lenkin lisäksi vielä 30 Day Shredin kakkostason. Hiki virtasi ja katotaan paljon sattuu huomenna. Huomiselle suunnitelmissa tunnin reipas kävelylenkki.

Näin sitä haetaan hyvää mieltä ja henkistä kesäkuntoa! Fyysiseen ei taida enää täältä ehtiä, mutta henkinen on melkein parempi ;) Niin ja vaaka oli eilen ensimmäistä kertaa taas 63 kg:n puolella. Alkaa tulla kiire jos pitää vielä saada 62 ruutuun ennen kuin kuukausi vaihtuu, mutta onpahan ainakin haastetta.

Vauhtia hakemassa

Edelleen hakusessa se taistelutahto ja raivo jolla puskea eteenpäin tätä projektia. Vaa'alle en nyt ole uskaltanut nousta. Mielialani ei ole sellainen, että kestäisin mitään iskua vasten naamaa.

Kuten olen aiemminkin tainnut mainita, en ole ehdottomuuksien ystävä. Nyt aion kuitenkin olla ehdoton, ja seuraava kuukausi on mentävä ilman herkkuja. Ihan vain osoittaakseni itselleni, että minä pystyn tähän. Huomenna täytyy siis käydä kaupassa ja täyttää jääkaappi hedelmillä ja vihanneksilla. Etenkin porkkanoilla, joista voi palotella valmiita tikkuja jääkaappiin, niin on jotain mihin turvautua kun on hankalaa. Muutoinkin rahka täytyy palauttaa päivittäiseen ruokavalioon, leipä ja hapankorput taas poistaa talosta (en ainakaan jälkimmäistä vetänyt paketillista tossa viime viikolla...).

Tällä itsetunnolla ja kropalla ei paljon kesäkeleistä ja -vaatteista nautita. Tarttis vissiin tehdä jotain, että sais edes henkisen kesäkunnon päälle. Onneksi on blogeja kuten Marian 178 days to go, joka on nyt ollut aikamoinen boostaus tässä kun kaivelen itseäni täältä epätoivon ja itsesäälin syövereistä. Minäkin tahdon pystyä tuohon! Hemmetti!

Back to Business

Olen hengissä. Vakavampi sairaustapaus perhepiirissä alkaa saada valoisampaa reunusta kun sairaalasta kuuluu hyviäkin uutisia. Olin pari viikkoa poissa maisemista ja nyt on aika taas kaivella positiivinen energia esiin, keskittyä myös hieman itseensä ja syödä ja liikkua paremmin. Paino on tässä kuukauden aikana noussut parilla kilolla (64,7kg as of yesterday -.-), ei kuitenkaan ihan lähtöruutuun asti, siitä olen tyytyväinen. Tavoitteena päästä nyt ensin tuon 63 kilon kautta takaisin 62,3 kiloon, mikä on ShapeUpissa ennen "lomaa" ollut alin luku. Aloitan lähtemällä jumppaan än yy tee nyt!

Muutos lähtee korvien välistä

Henkisesti rankkana päivänä – kuten tänään – huomaa pienet muutokset ajattelussa. Tällaisena päivänä niitä muutoksia voi myös tietoisesti harjoitella.

Olen tänään saanut huonoja uutisia.
Ensimmäinen ajatus:  Ostan tuon suklaamuffinin lohduksi.
Toinen ajatus, hyvin vikkelänä ensimmäisen perässä: Ei auta muffini, mutta illalla lähden kyllä lenkille selvittämään päätä.

Se on kuulkaa merkittävä muutos se, että oppii vähitellen korvaamaan tuollaiset höpöhöpö-lohturuoka-ajatukset paremmilla vaihtoehdoilla. Olen tietoinen siitä, että huonona viikkona tämä tuskin olisi vielä onnistunut. Tai ainakaan en olisi pysynyt päätöksessäni koko raskasta päivää aina iltaan asti. Mutta se, että pysyin päätöksessäni edes näin parempana viikkona, on jo edistysaskel. Tärkeä sellainen.

Illalla kotiin päästyäni olin uupunut. Aivot tuntuivat muussilta. Silmiä särki, päässä humisi. Koko päivän olin painanut töitä, osan ajasta itku kurkkua kuristaen. Kotiin päästyäni olisin voinut ajatella: "Ja tällasen päivän jälkeen vielä täytyy lähteä lenkille?!", mutta sen sijaan ajattelin "Tällaisen päivän jälkeen ansaitsen juoksulenkin!". Ja puolen tunnin hölkälle painelin. Musiikit pauhasi, pää selkisi, mieli sai ansaitsemansa tauon.

Nyt voi mennä nukkumaan sen sijaan että murehtisi koko yön. Huomenna astun vaa'alle ja toivon että viikon fiksu syöminen (keskiviikon namipäivää lukuun ottamatta, mut se on ihan ok) näkyy 62 kilon puolelle pääsyssä.

Monday, monday, monday

Viikko potkaistu käyntiin lievällä lihassäryllä (ihanaa!) ja hyvillä unilla (tuplasti ihanaa!). Eilisen jumppakimaran jälkeen kroppa tarvitsi lepoa. Nukkumatti tuli yhdeksältä ja unta riitti reilut kymmenen tuntia kun luennot eivät aamulla alkaneet ennen kymmentä. Olo on ollut tänään levännyt ja hyvä.

Olo on ollut niin hyvä, että tein punnerrushaasteen välitestin. Sain puskettua itsestäni 21 lankkupunnerrusta, joka meinaa sitä että nyt alkavan kolmannen treeniviikon ajan seuraan edelleen keskimmäistä saraketta. Way to go! Tarkoitus olisi punnertaa viikon ensimmäiset keskiviikkona ja torstaina. Huomenna olen aamusta iltaan koululla ja töissä. Vaikka eihän sitä tiedä jos olo onkin ahkera ja hyvä ja punnerran jo huomenna. Keskiviikkona kuitenkin viimeistään alkaa tämän viikon työ.

Tänään vietin vielä aikaa parissa jumpassa (-930kcal) ja olen syönyt fiksusti. Tavoite olla perjantaina siellä 62 kilon puolella on kirkkaana mielessä. Keskiviikkona mennään yhden kaverin luo testaamaan sen uutta kotiteatterisettiä, joten leffanamit kuuluu asiaan. Herkuttelun olen nyt suunnitellut etukäteen, jolloin se on sallittua, eikä siitä silloin tule morkkis. Koska irtsarit nyt vain kuuluu mun elämään, turha yrittää niitä demonisoida kun ei se onnistuisi koko loppuelämäksi kuitenkaan.

Näillä mennään! Suunnitelmissa olisi torstaina mennä lenkille. Juoksu tai kävely, ei sillä niin väliä kunhan menen. Oikein hyvää viikon alkua!

Sunnuntaitunnelmia

Aloitetaan vaikka perjantaiaamun punnituksella. Vaaka näytti tasalukua 63.0kg. Viikon ahmimisövereistä jäi siis kroppaan 700 grammaa. Ja harmittaahan se, ettei enää olla 62 kilon puolella. Mutta sellaista se on, heikosta kurista kärsii, nyt vaan takaisin töihin ja kohti normaalipainoa.

Perjantai oli hölmö päivä. Aamulla olin täynnä postiivisuutta. Taistelutahtoa ja suunnitelmia illan lenkistä tai jumpasta tai mistä vaan liikunnasta. Täynnä fiksuja ruokailusuunnitelmia ja "Yes, I can!" -henkeä. Sitten tapahtui jotain. Ensin peruttiin odottamani jumppa. Kun pääsin kotiin olin väsynyt, nälkäinen ja tästä combosta huonovointinen. Huimauksen ja huonon olon vuoksi makasin lattialla parikymmentä minuuttia ennen kuin saatoin alkaa laittaa syömistä - olo vain oli niin kamala etten pysynyt tolpillani. Matkapahoinvointi hyökkää joskus, tällä kertaa tuli aika hurjana. Hyi.

Lopulta en päässyt lenkille. Söin, söin, söin. Paistoin lettuja yhdeltätoista illalla. Kyllä. Että överiksihän se meni. Ja huolella.

Lauantaina velloin aamulla itsesäälillä sängyn pohjalla. Kunnes sisuunnuin ja juoksi salille ehtiäkseni jumppaan. Kahden tunnin ja kuudensadan miinusmerkkisen kalorin jälkeen olo oli parempi ja fiilis on taas sellainen ettei maailma loppunutkaan. Ensi viikolla tahdon olla 62 kilon puolella. Koska silloin olisi alle kaksi kiloa matkaa normaalipainoiseksi. Ja se on jonkin sorttinen virstanpylväs minulle se.

Vahvasta altoliikkeestä huolimatta punnerrushaaste elää ja voi hyvin. Suoritin juuri viikon kaksi viimeisen sarjan. Lopun maksimitoistoissa sain kaksikymmentäviisi (25!!) punnerrusta! Uskomatonta mutta totta. Olin Olen niin kovin ylpeä itsestäni. Ensi viikon alussa tarkoituksena suorittaa välitesti ja sitten jatkaa kolmannelle viikolle. Haaveilen myös yhdestä hölkkälenkistä ensi viikon aikana. Aikataulut näyttävät siltä, että päiväksi taitaa pudota nyt keskiviikko tai torstai ellei suuria muutoksia ilmene.

Nyt taidan hieman syödä välipalaksi rahkaa. Myöhemmin puuroa ennen sunnuntain tiukkaa jumpparupeamaa. Eläköön terve elämä!