Satuta sitä!

...nimittäin sitä mielikuvitustyyppiä, joka seisoo edessäsi Combat-tunnilla. Olen siis löytänyt mielikuvituksen hyödyn treenatessa. Kun eteensä kuvittelee vastustajan, tulee lyönteihin kummasti pontta ja potkuihin meininkiä. Jotenkin se liike lähtee napakammin. Voima tulee koko kehosta. Iskut ovat terävämpiä. Hiki virtaa hieman kovemmin.

En missään nimessä ole väkivallan kannattaja, mutta täytyy myöntää että pään sisällä on noilla tunneilla leffamaiset tappelukohtaukset menossa. Siinä vastustajaa ei säälitä ja polvi saa osua täysiä tyypin nenään. Enkä koe siinä mitään pahaa. Stressi haihtuu ja salista kävelee ulos entistä seesteisempi ja hymyilevä tyyppi. Mieliala pysyy muutenkin tällä hetkellä aika hyvin kurissa. Milloin en mätki tunnilla mielessäni jotain ärsyttävää tyyppiä, mätkin mun masennusta, jolle olen jo vuosia sitten antanut ihan fyysisen hahmon. Ja se tyyppi, oijoi, se tyyppi on saanut kuluneen parin viikon aikana niin kovaa turpaan ja niin useasti, että millonkohan se tajuais luovuttaa? Saan todellisia voiton ja onnistumisen tunteita siitä, kun olen nyrkkeillyt ja potkinut masennukseni yhden tunnin aikana maanrakoon niin, että on helppo hengittää. Tästä on pidettävä kiinni mahdollisimman pitkälle. Vaikka syksy, kiire, stressi ja ahdistus ovat kaikki ihan nurkan takana.

Kiukku ja aggressiot on hyvä purkaa siellä, missä niillä ei satuta ketään oikeasti. Ja kavereidenkin uskon arvostavan seuraani enemmän kun en tiuski ja kiukuttele koko ajan. Tällä mennään eteenpäin.