Tiistai-aamuna herätyksello soitti treeniin. Unihiekka rahisi simuissa, eikä olisi jaksanut millään nousta. En ole aamuihminen. Hetken torkutettuani ja sängyssä koomattuani totesin kuitenkin, että olen kuin olenkin nukkunut kahdeksan tuntia. Järkeilin siinä unenpöppörössä, että en vain voi olla oikeasti väsynyt. Herääminen vain ei tapahdu sormia napsauttamalla. Siispä tuskalla ylös ja jumppaamaan. Eikä väsymys todella sitten päivällä ollut sellaista "pakko nukkua silmät ei pysy auki" -laatua, joten mikään paha univaje ei ole kyseessä.
Tiistai ja keskiviikko menivät mielettömän herkkuhimon kourissa. Kun väsyttää, tekee mieli sokeria. Ja jos ei herkkuja niin ainakin on olevinaan koko ajan kamala nälkä. Tähän vaivaan auttaa ruokailujen suunnittelu ennakkoon. Nälkä on vaivannut, mutta kun vaan sinnikkäästi kerron itselleni että kyse on nyt väsymyksestä ja mahdollisesti kroppa hieman vastustelee kalorivajetta, on tunnetta helpompi sietää. Syön kuitenkin ihan säännöllisesti ja mielestäni myös suhteellisen tasapainoisesti.
Olen himoinnut sipsiä, karkkia, suklaata, suklaakeksejä, leivonnaisia, croissantteja, marjarahkaa (ei semmosta terveellistä, vaan sokerista kermavaahtoon sekoitettua) ja vaikka mitä muuta. Päättäväisesti kuitenkin olen kieltäytynyt kaupassa houkutuksista. Kunnes tuli keskiviikko-ilta... Kouluun liittyvässä tapahtumassa meillä oli piirakkaa, sipsiä, dippejä ja karkkia. Ei. Vaan. Pystynyt. Ja mussutukseksihan se meni.
Meinasin alkaa potea morkkista asiasta, kunnes totesin: se on elämää! Tärkeintä on palata ruotuun kun tilaisuus on ohi. Tärkeintä on, ettei kotona mussuta samalla tavalla.
Ja hei, annan kuitenkin jonkun pienen plussan itselleni siitä, että juomapuolella olin ihan limulinjalla. Että ei jotain pahaa ellei hyvääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti