Aikataulutreeniä

Hemmetti! Eihän tää ehdi bloggaamaan jos se yrittää selviytyä töistä ja pian koulusta sekä liikunnasta! Pirullista.

Tässä on nyt testailtu syksyn aikataulutusta käytännössä. Se on niin kovin helppoa piirtää kalenteriin aikaslotteja milloin millekin aktiviteetille, mutta se, ehtiikö kaiken sen tehdä oikeasti onkin sitten ihan toinen juttu. Ilokseni voin sanoa, että toistaiseksi mun aikataulut on osoittautuneet jokseenkin realistisiksi, ja homma saattaa hitto vie oikeasti toimia! Ainut miinus hommassa on se, että bloggaamiselle ei ole ihan niin paljon aikaa kun tahtoisin. Mutta kaikkea ei voi saada, ja parempi se on olla siellä salilla kuitenkin. Eihän mulla olisi muuten edes mitään blogattavaa!

Liikuntavalinnat menevät tällä hetkellä fiilis edellä. Harrastan kaikkea hauskaa, missä lentää hiki. Tiedän, että myöhemmin lienee aiheellista ottaa mukaan myös enemmän lihaskuntotreeniä, pump-tuntia tai vastaavaa, mutta toistaiseksi keskityn siihen, että mulla on vaan palo mennä sinne salille. Tällä hetkellä sen innon saa aikaan lähinnä aerobiset tehotunnit, joiden aikana paita hikoaa kauttaaltaan läpimäräksi ja suolavesi valuu silmiin niin että meinaa v*tuttaa. Nyt on ollut jumpissa sellainen olo, että oikein tuntee kuinka läski sulaa. Eihän se niin nopeasti käy, mutta kyllä nyt jotain luulis tapahtuvan tällä touhottamisella. Puhumattakaan siitä, että niin kauan kun mulla on salilla kivaa, sinne tulee mentyä. Ja ainoastaan menemällä, voi tästä yrittää tehdä tavan. Ja ainoastaan tapa saa aikaan jotain tuloksia.

Niin ja hei, nyt alkavalla viikolla koitetaan panostaa tohon syömiseenkin vähän paremmin. Vähitellen koko paletti kuntoon.

Niin ne väittää... Saas nähdä kuin käy :D

You're doing it right!

Kaksi steppituntia takana enkä ole toistaiseksi murtanut nenääni saatika vuotanut verta mistään kohtaa. Kompuroinut olen toki, mutta jotenkin välttänyt totaalisen kaatumisen: voitto!

Mistä tiedän, että eilinen treeni meni hyvin? Ensimmäisen puolikkaan kohdalla tuntui että joko oksennan tai pyörryn. Hiki virtasi. Enpä ainakaan lintsannut! Mietiskelin alla olevaa lausetta treenin aikana ja koitin parhaani mukaan jatkaa yhtä täysiä.

Ruokailun suhteen on ollut muutamia repsahduksia. Kun päästää itsensä liian väsyneeksi ja nälkäiseksi ja kasaa päälle vielä huonon päivän on alamäki ihan taattu. Helppo lohtu kaikkiin ongelmiin tuntuu löytyvän suklaasta ja vehnäleivästä, vaikka oikeasti rakentavampi ratkaisu olisi tietysti syödä jotain fiksua ja käydä nukkumaan. Pöh. En nyt kuitenkaan ole itseäni kauheasti ruoskinut lipsahduksista, vaan pikemminkin taputtanut olalle kun olen silti mennyt salille ja tehnyt ja jumpannut sen sijaan että jäisin kotiin mököttämään. Asia kerrallaan kuntoon.

Eilisen treenin jälkeen katsoin muuten peiliin (ja vilkasin kyllä pari kertaa treenin aikanakin).

Peili-asteikolla hyvä treeni – en todellakaan ollut söpö yhtään millään asteikolla.

Oi lämpöä!

Olen löytänyt uuden lempipaikkani maan päällä: hotjooga-sali. Oi ihanuutta! Tulkoon syksy, pimeä ja kylmä! Sinne voi paeta piiskaavaa sadetta ja jäätävää räntää.

Joogaharjoitus itsessään oli erilaista liikuntaa kuin minkä normaalisti miellän liikunnaksi. Mielestäni liikkuessa kuuluu hengästyä ja tulla vähän paha olo kun sykkeet on pilvissä. Joogasalissa hiki kyllä virtasi, muttei tiennyt virtasiko se liikunnan vai lämpölamppujen vuoksi. Sykkeet nousivat vain pari kertaa ja silloinkin vähän, ja hengittely oli jotain aivan muuta kuin pinnallista puuskutusta. Veikkaan kuitenkin, että kun syksy pääsee pidemmälle, opiskelu- ja työstressi saa pään hajoilemaan ja pelkkä oleminen on vaikeaa, on joogasali ja nuo rauhalliset harjoitteet paikallaan. Ja se lämpö. Mainitsinko jo että oli taivaallisen lämmintä?

Huomenna lämpimän joogasalin sijaan on vuorossa sitä kuvailemaani "normiliikuntaa" step-tunnin muodossa. Ja se on kuulkaa meikäläiselle extreme-urhelua se. Sykkeet nousee paitsi pompuista, myös silkasta kauhusta, kun näin kömpelön olennon laittaa loikkimaan jonkun hemmetin laudan yli ja ympäri. Hittolainen. Mutta koska kaveri on kehunut tuntia erittäin tehokkaaksi, on mentävä kokeilemaan. Kompuroinnin ja nenänmurtamisenkin uhalla. Saas nähdä kuin mun käy.

F*uck the numbers!

Kas vain! Olen jopa saanut itseni salille! Jumppaan siis. Saliohjelman pääsen käymään läpi vasta ensi viikolla.

On hikoiltu ja haettu taas repsahtanutta kuntoa takaisin. Välillä meinaa sydän hakata itsensä rinnan läpi jumppasalin lattialle ja välillä taas tulee vaan vähän huono olo. Toisinaan ihan vaan hikoilen niin että tunnen muuttuvani vähitellen rusinaksi. Ei, en osaa aloittaa sillä tavalla himmaillen.

Se minkä olen malttanut kuitenkin tehdä, on sykemittarin jättäminen kotiin. Minähän olen aikamoinen numerokyttä ja tykkään tilastoida tekemisiäni taulukkoon jos jonkinmoiseen. Liikuntasuoritus ei kirjoissani usein paina mitään, jos en tiedä tarkalleen paljon poltin kaloreita. Nyt olen kuitenkin pyrkinyt jättämään numeroiden kyttäämisen vähemmälle, ja pyrin lähestymään aihetta hyvän olon kulmasta. Ei siis ole väliä, paljonko jumppatunti poltti kaloreita tai montako kaloria illallislautaseni sisälsi. Sillä on väliä, minkälainen on olotila. Hikoilinko tunnilla? Nousiko sykkeet? Tunnenko liikkuneeni? Tuliko syödessä ähky? Annoinko tänäänkin periksi vihlovalle makeahampaalleni?

Tavoitteenani on oppia kuuntelemaan kehoani ja sen minulle välittämiäni viestejä. En tahdo sykemittarin kertovan minulle, että on ok syödä kun on kulutettu niin ja niin paljon. Tahdon kehoni kertovan minulle että nyt on nälkä ja nyt on täysi. Ja tahdon oppia kuuntelemaan.

Comeback à la Spice Girls

Aletaan kaivaa blogia ja itseä naftaliinista. Kesä ja haihattelut on ohi, jos vaikka ottais uuden kierroksen tällä kuntoilu-/laihdutusakselilla.

Otsikko viittaa siihen, että käytössä on samat vanhat (yksinkertaiset) metodit: syömisten tarkkailua ja liikuntaa. Ainut mikä on muuttunut on ikä.

Olette, rakkaat lukijat, nyt päässeet todistamaan juuri aidoimmillaan sitä, mistä minun iänikuisissa laihdutusyrityksissä on kysymys. Intoa puhkuen jaksan toisinaan suhteellisen pitkäänkin, ennen kuin luovutan ja jään makaamaan. Sitten muutaman kuukauden jälkeen sisuunnun, kiristävät vaatteet alkaa ottaa päähän ja raahaudun takaisin salille. Tässä vaiheessa olen aina ehtinyt lihoa takaisin ne pudotetut muutama kiloa ja aloitan alusta. Näin se on aina mennyt ja näin se meni taas. Siispä: leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Opiskelut alkavat pian ja olen taas siirtynyt opiskelukaupunkiin. Olen käynyt läpi syksyn tulevan aikataulun koululla ja mätsännyt jumppalukkarit omaan kalenteriin. Kyllä minä syksyllä jumppiin ehdin, kunhan on kuria mennä aina kun vaan on sopiva rako. Oman salin tarjonnan lisäksi lähelleni avautui uusi joogastudio, missä on tarjolla myös hot-joogaa. Koska olen jo pitkään tahtonut kokeilla lajia, ilmoittauduin kurssille ja lähden sinne karkottamaan tulevan syksyn kylmää. Sitä odotan oikein innolla! Tällä viikolla on ensimmäinen tunti, raportoin sitten miltä tuntui. Joogan lisäksi paletille avataan saliharjoittelu, kun päätin lisätä salikorttiini myös sen kuntosalin jumppien lisäksi. Nyt odotan saavani saliohjelman käteen, jonka jälkeen edes jumppa-aikataulut eivät ole kelpo tekosyy liikkumattomuudelle.

Kuten näkyy, yritän tässä nyt saada tarjonnan kuntoon, ettei ole niin helppo sanoa etten millään ehdi ja jäädä sitten taas liikkumattomaksi möykyksi.

Kesällä en muuten käynyt vaa'alla, mutta tiesin heti kun olin osunu taas 66kg:n painoon. Oloni oli nimittäin aivan älyttömän epämukava ihan koko ajan. Vaatteet puristi, vatsa pömpötti, oli vain vaikea olla. Sitten jossain välissä kävin vaa'alla, vain tarkistaakseni epäilyt ja jep, 66,6 se näytti. Nyt on ensipöhötys laskeutunut ja se ahdistavin kilo lähtenyt pois niin että on vähän parempi meininki. Tästä täytyy sitten ihan tosissaan työskennellä taas alaspäin. Mut hei, keväällä pääsin jo 62,5 kiloon, joten ei se mahdotonta ole todellakaan!

Loppuun kuvastoa, ennen kuin lähdetään liikkeelle uuteen päivään.